tiistai 29. huhtikuuta 2014

Päivitetyt kalustekuvat ja vapun suunnitelmat

Vappu pitäisi taasen käyttää talolla hommaillessa. Ulkovaraston toinen puoli pitäisi saada sisältä maalattua loppuun, pihalta pitäisi kantaa jätelavalle viimeiset Cyprok-levyt. Autotallin sisäpuoli (seinät ja katto) pitäisi tasoittaa ja maalata. Pihan ulkovalot tulisi kaapeloida loppuun. Eli hommailua riittää ihan omiin tarpeisiin. Tuli hommattua tasoitukseen tuollaista Presto R telalla levitettävää tasoitetta jos se nopeuttaisi hieman hommia.

Kalusteiden tarkistusmittaukset tehtiin keittiömaailman toimesta muutama viikko sitten. Tässä hieman päivitettyjä kalustekuvia vapun kunniaksi.

Keittiö olohuoneestapäin. Kuvassa on välitilan valonlähteitä enempi kuin oikeasti tulee. Lattia on oikeasti valkoinen

Kodinhoitohuone. Myös tässä kuvassa välitilan valoja on enempi kuin oikeasti.

Kodinhoitohuone toisesta suuntaa.

WC

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Saunan panelointi ja kattoturvatuotteet

Tällä viikolla tuli itse vähän sairasteltua flunssaa joten omat suoritukset jäivät melko vähäisiksi. Talolla kuitenkin tapahtui. Autotalli levytettiin loppuun ja pari pistorasiaa muutettiin siellä oikeille paikoille. Saunan seinät ja katto paneloitiin tummalla paneelilla. Samoin pesuhuoneen katto sai tumman paneelin.

Pesuhuoneen katto
Pesuhuoneesta katsottuna saunan seinää
Kattoturvatuotteet oli asennettu paikoilleen.
Pyrittiin vähän ennakoimaan ja maalattiin paalu ja kaide noiden syöksytorvien takaa



Takapihalla myös maalattiin kaide syöksytorven takaa.
Myös terassin kaide korjattiin. Siihen oli tullut pieni hitti jossain vaiheessa projektia. Myös yksi puuttuva ikkunan pelti löysi paikkansa.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ulkovaraston maalaus

Torstaina kävin töiden jälkeen maalaamassa ulkovaraston naulakohdat Teknoksen Ferrexillä, jotta ruoste ei puskisi ajan mittaan maalin päälle. Samalla maalasin Tikkurilan oksalakalla suurimmat oksanpaikat ulkoseinässä jotta pihka pysyisi laudassa eikä vuoda oksankohdista.

Pääsiäisen kelit olivat erittäin hyvät maalaamiselle. Lämpötilat Espoossa n. +15-18 astetta joka päivä ja ilmankosteus päivisin 25-50% välissä.

Tässä suurinpiirtein lähtökohta (vähän jo maalattu)
Valmis maalaus.
Varasto maalattiin kahteen kertaan Tikkurilan Vinhalla. Samalta sivulta löytyy kätevä maalilaskuri jota voisi hyödyntää päätalon maalauksessa. Se tulee samalla värillä kuin varastokin ja saisi kerralla oikean määrän sitä maalia.

Pääsiäisenä pilkottiin myös noita ylimääräiseksi jääneitä rakennuspuita. Huomenna pitäisi vielä yrittää maalata nuo terassin kaiteet jotka jäävät syöksytorvien taakse.

Päivitystä: Terasinkaiteet olivat melko haastavat maalata. Todella hidasta hommaa. Nyt maalattiin tosiaan vain syöksytorvien takaa.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Päivitetty pihasuunnitelma sekä ulkovalot

Tänään pitäisi hakea Bauhausista tarjouksesta Airam Puistola pollari valaisimia. Samalla pitäisi ostaa niihin kiinnitysjalat ja sellaiset betonijalustat maahan upotettavaksi. Noissa voi käyttää energiansäästö lamppuja tai sitten E27 kantaisia LED-valoja.

Airam Puistola pollari valaisin.
Viime viikolla tuli päivitettyä hieman myös pihasuunnitelmaa. Lähinnä hienosäätöä.


Etupihalle jää noita isoja kiviä ja niiden eteen tulisi sitten noita pollari valaisimia. Joku viisas sainoi, että pihavalaistuksessa kannattaa sijoittaa valot niin, että ne näkee myös sisältä käsin. Noi nyt kai sitten pitäisi näkyä. Täytyy muistaa, että kadulla on myös kaksi valaisintolppaa joten hirveän kirkasta valaistusta ei tuonne tien reunaan tarvitse omasta toimesta toteuttaa. Talon seinään etupuolelle kun taitaa vielä tulla 4 kpl valoja niin  luulisi pihalla sitten pimeälläkin näkyvän.

Pääsiäisenä pitäisi varasto maalata kokonaan sekä pilkkoa rakentamisesta ylimääräiseksi jääneet laudat. Niitä oli aika paljon.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tikkurilan maalilinja

Melkoisen hyvä palvelu toi Tikkurilan maalilinja. Sinne soittamalla ei tarvi noiden maalien kanssa arpoa ja osaavat neuvoa mitenkä mikäkin vaihe tulee tehdä. Aluksi ristikkäin maalaaminen ja tasausveto alhaalta ylös oli ainakin mulle uutta juttua(näkyy alla olevalla videolla). Design-talohan maalaa asuintilat mutta autotallin pitäisi itse touhuta. JuuTubesta löytyi vielä aika näppäriä videoita kuinka oikeasti tulee maalata.

Sisämaalaus:




Seinien ja katon tasoitus
 

Jossain blogissa oli juttua, että tuo paperi tuohon saumaan ei ole kovinkaan helppo asentaa aloittelijalle mutta siihen on saatavissa tarralla varustettua lasikuitunauhaa tai vastaavaa.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pikku puuhastelua

Maanantaina tuli irrotettua terassin kaiteet ja maalattua tolpat niiden takaa. Kattoturvatuotteet pitäisi tulla ensiviikolla joten sen jälkeen muutamasta kohtaa noiden tolppien irrotus saattaa muuttua ongelmalliseksi. Tänään pitäisi kammeta nuo kaiteet takaisin.

Etuterassin kaide irrotettuna.
Päivitys 10.4.2014
Eilen torstaina kävin ruuvaamassa kaiteet takaisin terassiin kiinni. Nyt voi rännit ja kattoturvatuotteet tulla vapaasti.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Otsalaudat ja maalaus

Tälläviikolla ei rakennustyömaalla ole tapahtunut Design-talon puolelta mitään. Eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina keskityin maalaus hommiin. Lauantaina maalasin talon "otsalaudat", jotka jäävät rännien taakse. Maaliksi valitsin Tikkurilan Vinhan. Tai puunsuojahan se ihan virallisesti on. Väri on valkoinen. Lisäksi maalasin terassin kulmatolpat ne jotka jäävät syöksytorvien alle. Maalasin myös varaston lattian kertaalleen betolux maalilla.

Maalatun ja tehtaalla pohjamaalatun raja näkyy hyvin tässä kuvassa.
Sunnuntaina käsittelin ulkovaraston sisäseiniä Tikkurilan Valtti puunsuojalla sekä maalasin lattian toiseen kertaan betoluxilla. Siinähän se viikonloppu taas sujahti ohitse...